sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Taukohetkistä voimaa arkeen

 Vaihtelua ja virkistystä arkeen


Arkinen elämä on jokaisella omannäköistä, jokapäiväistä eloa ja oloa. Arki on enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia tapahtumia sisältävää. Toisaalta arki ja tietyt samana pysyvät rutiinit ylläpitävät turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. 

Tärkeät ja myönteisenä koetut vaihtelut tuovat arkielämään kohokohtia. Mukavat poikkeavuudet arjessa ovat asioita ja tapahtumia, jotka auttavat jatkamaan myönteistä arkea. (Mielekäs arki / IkätaloPietilä, M. & Saarenheimo, M. 2017.)

IkäihmisenKaveri -palvelusta odotettuja taukohetkiä arkeen. Esimerkiksi näin asiakkaat ovat tuumailleet IkäihmisenKaveri -palvelusta:

"Vähäksi jäisivät ulkoilut, jos ei olisi lenkkikaveria."

"Maanantaina on arjesta vapaapäivä, silloinhan meillä on tietovisa -tuokio."

Virpi Rajakangas
puh. 040-8651853
Toimialue: Kiuruvesi, Iisalmi, Vieremä













lauantai 9. maaliskuuta 2024

Tunnetta ja ymmärrystä

 Tunnetta ja ymmärrystä

"Mietin ja tuntuu tutulta, mutta muistanko?"

Sairastuminen tai vammautuminen voivat aiheuttaa muistiongelmaa (Terveyskylä_erilaiset-muistihäiriöt). Tällöin ilmenee vaikeuksia arkielämässä. Esimerkiksi on hankala tunnistaa paikkoja tai ei muista minne olikaan menossa. Elämänvaihe koskettaa sekä henkilöä itseään että läheisiä. Läheiset voivat miettiä, kuinka auttaa sairastunutta. Tietoa, tekemistä ja käytännön vinkkejä löytyy mm. Muistipuisto -sivustolta.

Toimintakyvyn muutosten vuoksi voi ilmetä ikäviä yksinäisyyden kokemuksia, myös sosiaaliset tilanteet voivat vähentyä. Varsinkin alkuvaiheessa muistioireet ja epätietoisuus tulevaisuudesta voivat aiheuttaa turvattomuuden ja arvottomuuden tunnetta. Lähiajan tapahtumat eivät useinkaan sairauden edetessä pysy muistissa ja niinpä esimerkiksi muistot lapsuudesta ja nuoruusajalta ovat ajatuksissa usein. Toisten ihmisten kanssa keskustelu ja vertaistuki (esimerkiksi yhdistykset, kerhot yms.) auttavat sekä sairastunutta että hänen läheisiään jäsentämään tilannetta. (Toivonen, K. 2023.)

Sairastuneen ihmisen kohtaamisessa kiireettömyydellä ja ymmärtävällä suhtautumisella on tärkeä merkitys. Selkeä ja lempeä ohjaus on keino auttaa häntä ns. muistiystävällisesti. Muistiystävällisyys kotiympäristössä huomioi tutut tavarat, jotka ovat riittävän väljästi esillä, vähemmän on enemmän -periaatteella. Lisäksi ympäristössä olevat liikkumisen apuvälineet, muistitaulut ja ennen kaikkea säännöllinen päivärytmi helpottavat arkea. Avuksi tarvitaan myös turvallinen palveluverkosto. (Helevä, J-P. & Niemi, M. 2020.)

IkäihmisenKaveri -palvelu toimii osana palveluverkostoa. Palvelu on luotettavaa huolenpitoa, joka huomioi asiakkaan yksilölliset voimavarat myös silloin, kun kyseessä on entisestä luopuminen ja elämäntilanteen hyväksyminen. IkäihmisenKaveri -palvelu on osallistunut ikäystävällinen yritys -koulutukseen. Koulutuksen myötä vahvistui palvelulupaus: kiireetöntä yhdessä oloa, vanhuksen toiveiden mukaista tekemistä, kuuntelua ja läsnäoloa.

Virpi Rajakangas
puh. 040-8651853




torstai 1. helmikuuta 2024

      Ulkoilusta ja liikkumisesta voimavaroja arkeen

      "Eteenpäin se on kaikki, vaikka välillä askel sinne ja toinen tänne."

Näin kevät talvella viimeistään alkaa kaikenlainen puuhastelu suuntautua yhä enemmän ulkoilmaa kohti. Otin hieman selvää, mitä vanhukset ajattelevat liikunnasta ja mitä liikunta heidän mielestään on. 

Vanhusten mielestä kaikki liikunta ja liikkuminen ovat tärkeitä. He tuovat esille, mitä liikkumattomuus aiheuttaa: päivittäisistä toiminnoista selviytyminen heikentyy yllättävän nopeasti. Tämä tulee esille mm. yleiskestävyyden alentumisena, myös lihasvoiman ja tasapainon ylläpitäminen vaikeutuvat. Huomion arvoista on, että liikkumista tapahtuu lähes huomaamatta: esimerkiksi kun lähtee liikkeelle ja liikkuu, jalkalihakset saavat liikettä ja lihasvoima harjoitteita. Pukeutuminen edistää nivelten liikkumista ja tulee voimisteltua siinä samalla. (Savela, S., Komulainen, P., Sipilä, S. & Strandberg, T. 2015)

Liikunta edistää hyvän olon tunnetta ja pitää yllä toimintakykyä. Yksilöllisen voinnin ja toimintakyvyn mukainen liikkuminen on lempeää liikuntaa. Tämä tukee arjessa jaksamista monipuolisesti. (Majuri, L. 2021UKK -instituutti / Soveltava liikkuminen)

IkäihmisenKaveri -palvelu on yksilöllistä ja asiakkaan toimintakyvyn huomioivaa myös liikunnan osalta. Esimerkiksi ulkoilu on hyvin suosittua ja toivottua IkäihmisenKaveri -palveluna. Ulkoilu onnistuu myös pyörätuolia käyttävän asiakkaan kanssa.

Virpi Rajakangas
IkäihmisenKaveri -kotisivut
puh. 040-8651853






maanantai 18. joulukuuta 2023

IkäihmisenKaveri -palvelun arvo asiakkaalle

 "Huominen tulee kyllä, mutta millaisena."


 Lyhyt kirjoitelma IkäihmisenKaveri -palvelun tarpeesta ja merkityksestä

Tässä kirjoitelmassa tuodaan esille muutamia näkökulmia, miksi IkäihmisenKaveri -palvelua tarvitaan ja mikä merkitys palvelulla on. Kirjoitelmassa tarkastellaan pienimuotoisesti sellaista vanhusten yksinäisyyttä, jonka he kokevat vastentahtoisena sekä sivutaan läheisten ja omaishoidon näkökulmaa.

Yksinäisyys on tuttu tunne vanhuksilla, yleisintä se on yksin asuvilla lapsettomilla yli 64 vuotiailla (79.2 %). Yksinäisyyden tunne on yleistynyt kaikentyyppisissä kotitalouksissa asuvilla ja eniten yksinäisyyttä kokivat 85 vuotta täyttäneet. (Tilastokeskus 2022)

Tunteet vaikuttavat terveyteen ja kielteisenä koettu, vastentahtoinen yksinäisyys vaikuttaa terveydentilaan ja toimintakykyyn. Korkea ikä ja yksinäisyyden aiheuttama stressi tunnetaan myös sairastavuutta lisäävänä riskitekijänä. Se vaikuttaa mm. kohonneeseen verenpaineeseen, sydän- ja verenkiertosairauksiin, masennukseen, unettomuuteen. Masennus ja univaikeudet voivat olla myös riskitekijä muistisairaudelle. Kiinnostus päivittäiseen ruokailuun voi vähentyä ja tätäkin kautta vaikuttaa terveydentilan heikentymiseen. Kaikki tämä voi vaikuttaa toiminta- ja liikuntakykyä heikentävästi. (Magen, J. 2018.; Jansson, A., Pitkälä, K. & Savikko, N. 2019.)

Vanhusten lisäksi heidän läheistensä huoli ja jaksaminen ovat näkökulmia, jotka ovat tärkeitä ja vaikuttavia molemmista näkökulmista: sekä vanhuksen itsensä että läheisten kannalta. Kyseessä on aina ihmissuhde, jonka tukeminen auttaa jaksamaan ja vähentää huolta olipa kyseessä kaukana asuva läheinen tai omaishoitaja. Myönteiset vaikutukset kertautuvat ja antavat voimia jaksaa elämänlaadun ja hyvinvoinnin osalta. Tämä on voimavara, joka mahdollistaa jopa vanhuksen kotona asumisen tai ainakin vähentää vanhuksen laitoshoidon tarvetta. (Kevajärvi, M., Lindholm, M. & Reiman, A. 2020; Juntunen, K. 2023.)

IkäihmisenKaveri -palvelu toimii tukena ja apuna monenlaisissa elämäntilanteissa. Palvelun lähtökohtana on asiakkaan kuunteleminen ja läsnäolo. Palvelu- ja virkistystoiminnassa asiakkaan toiveet huomioidaan. Esimerkiksi jos vanhus tuntee itsensä yksinäiseksi, voi keskustelu ja mielekäs tekeminen tuoda helpotusta tilanteeseen. Myös ulkoilu on suosittua IkäihmisenKaveri -palvelussa: ulkoilu toteutetaan täysin asiakkaan toimintakyvyn mukaisesti. Omaishoidossa IkäihmisenKaveri -palvelu on huolenpitoa hoidettavasta henkilöstä esimerkiksi kun omaishoitaja käy kaupassa. IkäihmisenKaveri -palvelu on luotettavaa huolenpitoa kotiympäristössä, virkistystoimintana myös asiakkaan hoitopaikassa. 

Palvelun arvo asiakkaalle ja hänen läheisilleen tulee esille hetkissä kun asiakas sanoo:

“Olipa mukava kun kävit, tulethan taas?”

“Pääsen käymään ostoksilla, eikä tarvitse koko ajan miettiä, miten siellä kotona pärjätään sillä aikaa.”

“Kiitos, että järjestyi nämä palvelukäynnit: pääsemme hänen luokseen harvoin täältä asti."

Virpi Rajakangas
 IkäihmisenKaveri -kotisivut
 www.facebook.com/ikaihmisenkaveri  
Toimialue: Kiuruvesi, Iisalmi, Vieremä
puh. 040-8651853


Taukohetkistä voimaa arkeen

 Vaihtelua ja virkistystä arkeen Arkinen elämä on jokaisella omannäköistä, jokapäiväistä eloa ja oloa. Arki on enemmän tai vähemmän mielenki...